Voi ,voi

Etteisen nurkas on seissy vanha Säkkijärveläinen pystykirnu.
Pappa sen on aikonaa kannaksel tehny joskus 1920 luvul , evakkoreissunkii tuo kirnu kesti, mäntä siint on vaa hävint.

Mie oon sen jo tyttösenä saant, aluks se ol punanen ja vanteet mustat ko mummo sano jot siin pittää olla karjalan värit, ko se on sielt asti tänne tult.
Välil mie maalasin sen ruskiaks, sit siniseks, ja sillo pinta rokahti, tul laitettuu väärää laatuu toise maalin pääl. Mut siihe aikaa tuo rokahtanu pintahaa olkii muotii, no nyt kirnu on sit, valkia.

 

Siin säilytettää ihan arkisest satteenvarjoi.
Mut aatelkaa kui työläst on enneaikaa olt kirnuuminen tuollases kirnus,mäntää on nosteltu ylös ja alas
aika monta kertaa enne ko voi on olt valmist ja päätynt suolattuna komiaa purnukkaa, ruokakomeron hyllylle.

Nyt myö haetaa voipaketti kaupast eikä mielee tuu ajatustakaa siint mite se sinne on päätynt.
Muute mie oon lapsen kirnunt sellasel kirnul jota kammest veivattii .

Sit pihamaalt.
Muistatte ko kevvääl melskasin siint kui hiiret söi kärhöin versoi, no kai siint ol hyötyy ku viinikärhö villiinty.Se kietoutuu yli kaks metrisee tuijaa ja nii täynnä kukkii jottahaa.

Alotettaa taas uus viikko, miel pirteenä ja ilosena. Eletää sovus kaikkiin kans ja muistetaa toisiimme iltarukoukses.
Anun mie toivottelen tervetulleeks lukijoitten joukkoon.