Enkeleitä, onko heitä

Miul on nyt mieles pyörint nää enkelit, ko nii ussein myö toivotellaa toisillemme enkeleit vierelle ja sanotaa jotta enkeleit elämääs.
Pohtiminen johti tähä kranssii

Löysin kaupast tuollasen hentosen kristallienkelin ja sille pit saaha tarpeeks rouhee tausta, ko elämä on rouheeta.  Niimpä päällystin tyroksrenkaan säkkikankaal ja pitsil ,lisäks par valkiaa oksaa ja rusetti. Muutapa tuo ei tarviikkaa.

Ussein myö tehhää enkeleit villalangast ja paperist, ja ain ne melkei on naisii, ko mei mielikuvis on ne kiiltokuvviin enkelit ja se taulu jos lapset männee huonoo siltaa pitki ja kaunis enkel heit suojeloo.

Ei kai nää mei enkelit oo mittää väärää , vaik Sanas sanotaakii jotta enkelit on palvelevii henkii ja taivaallist sotaväkkee. Hyvä vaa ko heist haastetaa ja heit ajatellaa, pyssyy hyvvyys maailmas.

Tään tarinan mie oon kertont teille ennenkii, mut ko on paljo uusii lukijoit, niiko Sessekii, tervetulloo siullekkii, ni aattelin kertoo uuvestaa.

Sillo ko mie oon olt ihan pien vastasyntyny, tapahtu silviisii jotta äit otti miut viereesä ja alko imettämmää,mut hää nukaht ja mie jäin hänen allee. Äit kerto sit ussei kuinka hänen vieree tul valkopukuin hahmo joka sano jotta nouse tyttö on vieressäs. Ko äit ei heti noust ni tää valkia hahmo sano uuvellee, nouse tyttö on vieressäs. Ko äit sitte havahtu ni mie olin jo kuulemma olt iha veltto ja sinine, hyö sait miut siit elpymää, mut aivoihi jäi pikkunen vamma hapen puuttest, mut  ei tuo minnuu haittaa ko väsyneen, sillo männee senatsakasi ja puhe on puuroo.

kuva on muutama joulu sitte otettu

Mut nyt paistaa aurinko ja mie toivotan teil jokkaiselle enkeleit elämäänne ja ihanaa päivää.