Lilasta liinahrjaan

Oikein ihanaa ja iloist naistenpäivää , juhlitaa tännää naiseuttamme ja jaetaa illoo ympäristöönmme.


Jukolanpoikain langois on sit ihan mahottoman koriaa violettii lankaa, taik lilakshaa sitä taijetaa sannoo.
 Neuloin siint isselleni paremmat sukat.

Malli on siint SUUREST SUKKAKIRJAST  , koko siinä 36-37 ja lankaa män reilut170 rammaa.

Tää on siint metka malli, jot sukka voip olla suoras tai makkaralla, niiko siin laulus sil Makdaleenal, joka lenteli päivänkakkaralla.
Tuot lankaa jäi viel, ko pit ostaa kaks kerrää,ni nyt niist lopuist oon tekemäs pupujussii.. se valmistuu varmast huomenis, näyttää aika veikiält se tuleva lila pupu.

Jämälankoin hävityskii jatkuu ,täs muutama patalappunen.

                                               
                                                            Sit siihe liinaharjaa...

Mie pelkään heposii ihan kauhiast, mään paniikkii ja itken, syy tähän on lapsuuvest ko oon meinant jäähä hevosen jalkoihi , äit kerkis just  kiskasta miut pois enne ko hevoin ois tallont miut.

No olin toissapäivän lenkil naapurskan kans, käveltii sellast kapiaa messätietä, ja eiks vastaa tultkii yks kyläläinen hevosen kans. Hevoin seisahtu ko seinää, ko myö oltii hänen polullaa, tai en mie ennää siin vaihees olt, pistelin pitkin umpihankee, mahollisimman kauas tuost hirviöst.
Naapurska nauro, ratsastaja nauro ja hevoin hirnu, ikävii kaik kolme.
No hepo män sit toisee suuntaa ja myö lähettii kottii päi, kaivoin vaa ensi liiat lumet kengistäin, mut koko ajan ol sellain tunne jot koht taas männää ja lujjaa, kurkin taaksepäin, ja olin valpas, naapurska yritti vallaa minnuu rohkeutta, jot se hevoinhaa on hallinnas ja ihan kiltin näköin. Katin villat, miust se muistutti sellast hulluu hevost jonka sieraimist leiskuvaa tulta ja joka just hyökkää ihmisten kimppuu.
Hyvä ko olinkii valpas ,sillä se hepo tul takas ja taas minnuu vietii  hankee, ette muute uso mite noppeest tälläin liikuntarajoitteinen iäkäs naisihminen pääseekää keppilöijen kans umpihankee.
Siel mie seisoin polvii myöte ja tärisin, hyvä etten housuihi pissint, ko tää ratsastaja jäi viel siihe naapurskan kans haastamaa. Mie sielt hangest piipitin jot määtkö sie varmast nyt sen hummas kans kottii, jot miekii pääsen, alkaa näät olla kintut aika märät.
Ratsastaja lupas männä, ja hänen mänövää siivitti, hirnunta ja nauru.
Toivottavast ei toista kertaa tavata samal polul.

Tätä appeni tekemää hevost mie en pelkää.

Aikamiespoka tulloo tännää kottii, pittää lähtiä kauppaa ostamaa aineksii niit äitin lihapullii varte.
Oikei mukavaa viikonloppuu teil kaikil ihanil ihmisil jotka tääl käyttä, ja kiitoksii kommenteist nii
uusil ko entisilkii kirjuttajil.