Kästöitäkää en kerint tehä ko vast illal, lopettelin aloittamani taskut ja täs nää nyt sit on.
Täs ensimäinen, mustast huovast tehty, punasel kantattu. Muistuttaa minnuu meist karjalaisist.
Toine on sit hempeemp värreiltää, siit puuttuu viel nyöri, ko en ennää jaksant alkaa sitä virkkaamaa.
Molemmis on vuorkankaat joten sopivat taas käslaukuiks. Toine lähtee piristämmää kipiää ystävääni, en tiiä viel kump. Päätän huomenis.
Loppu hempeilyks kuva vaaleanpunaisest sinivuokost, niit kasvaa muutama tuol puutarhas, messäs on pari valkostakkii muotoo, jahka kukkivat ni pittää kuvata ja näyttää teill.
Kiitoksii taas kaikist kommenteist, ja Mirjuska ne pienet kerät on seissämän ja puol senttii pitkii ja siin ykstoist paksui.
Mukavaa viikkoo tei kaikil.
4 kommenttia:
Kivoja nuo taskut.Tykkään kovasti.
Kirjonta on minustakin mukavaa puuhaa. Punamusta muistuttaa tosiaan karjalaisuudesta.
Odottelen myös vuokkojen näkemistä. Ehkä täälläkin jo kukkivat, mutta ovat vähän vaikean polun takana. En pääse vielä katsomaan, ennenkuin lumi sulaa.
Minustakin tuo ensimmäinen tasku sopii karjalaisuuteen. Jännä huomata, kun olen lukenut blogiasi, niin päivän mittaan omat ajatuksenikin tulevat murteellasi. Se on aika tarttuvaa, vaikka vaikeaa.
Metka juttu ko sie Anttuuna alatkii aattelemma mei murteel.
Mut tottahaa tää on jot murteet tarttut lopen helpost, miekii jos mään käymään länssuomes ni ei mää kauvaakaa ko alan jo happuilemma hei murrettaa.
Murteet on suur rikkaus.
Kauniita taskuja! Huopaa on niin mukava kirjoa.
Lähetä kommentti