Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuivakukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuivakukat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kukat kuivumaan

Mukavaa pyhäiltaa ihan jokkaiselle.
Tännää ollaa saatu nauttii vielä auringost ja pitkäst aikaa melkee kivuttomuuvest, niimpä tästä ilost tein uuven kranssin, johon käytin mm. tuijan oksii, ja tälläst harsoo


jokun verrran ol ikiviuhkoi ja olkikukkaakii, puksipuuta, ja purppuraheisiangervon punasii siemenkottii.


Ol tosi mukavaa ko aurinko lämmitti ja sai sommitella kukkasii mielesä mukkaa ja tälläin siit sit tul.


Taustal on aitan seinää ja vanha ruostunu saha,
soppii kranssi pokasahankii kaveriks,


mut lopullinen paikka on tälkertaa etteisessä, jossa se saap kuivuu ihan rauhas paikoillee.


Oikei mukavaa uutta viikkoo, iloitaa pienist onnen murusist ja elämäst.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Sateinen päivä

Nyt sattaa, ihanaa, ei tarvii olla koko ajan kastelemas, vaan saap hyväl syyl olla tuvas, nauttii teetä ja neuloo sukkii syvämmen kyllyyvestä.
Satteisen päivän kunniaks näytän teille tään kranssin jonka tein serkkuin 50-vuotisille


Käytin tähä lännenheisiangervon siemenkotii, ne on yks parraist ranssilojen teos, ko kuivaat hyväst.


Lisäks täs on olkikukkaa, sinist piikkiputkee ,tähtiputkee, maksaruhon nuppusii , kärhön siemenhuiskui ja muutama nukkajäkkärä.Näähää kaik kuivaat tosi hyväst.
Halusin tehä kranssin jonka serkku voip säilyttää, muistoon mukavist juhlist.


Oikein ihanaa satteist päivää jokkaiselle, pistetää villasukat jalkaa ja neulotaa.

Nii ja kiitos kannustukset ja kommenteist, mut taijan jättää ne liinat sinne kompostin taakse, ne miun valuhalut män saman tien ja sammaa paikkaa sinne kompostin kulmalle

perjantai 21. helmikuuta 2014

Kerta viel...

Sitähää sanotaa jotta kerta kiellon päälle, no enhää mie oo mittää kieltänt mut viel piti yhet väsätä täs ensteeks kranssi


Nuo ruskiat langat ostin yhtee huivii jonka sit purkasin , ne ei vaa toimineet huivis  ja ko kopan pohjal ol viel erilaisii nyssäköit ni illal telkkaarii kassoes kerin nuo kerät ja aamusel sit kasasin.


Täs on nappiin lisäks tuollanen sulonen nallukka, tääkii on niit Elinalt saatui.


Laatikos ol pala säkkikangast ja siit tein sit rusetin.
Eiks ookkii kiva, vai mitä vanharouva miettii?:))

No pithää miun tehä yks ruusukii, tälkertaa punane.


Alotellaa taas viikonloppuu ja mie kiitän tei jokkaist ihanist kommenteist siel ol uusiikii kommentoijii, voi ko kiva ko käittä, tulkaahaa toistekkii.
Valkosen Tuulan toivottelen tervetulleeks lukijoi.

Viettäkää ihana viikonloppu, käykää ulkoon siel tuoksuu jo kevät.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Muutama ruusu

Sillo mei kirppar reissul ko se hylly löyty, löysin mie pikkusii ja isompiikii vanhoi pitsiliinoi,
maksoit vaa 20 senttii kappale ni pakkohaa ne ol ostaa pois kuleksimast ja koton ne joutuit sit liiman kans kovetettavaviks.


Siin niit taas liitan pääl on kuivumas.


Tää minnuu kiinnost kovast ko ol iso ja jottai paksumpaa lankaa ,vissii akryylii ja siit varmast saiskii kaks ruusuu.


Tälläsii ihanuuksii mie niist sit taas kääntelin ja vääntelin, täl kertaa kieputin ne viel hieman kostein ruusuiks, näi niit ol helppo käsitellä ja väännellä muotoosa.
Suurin osa näist lähti maailmalle ystävänpäivä kukkasiks.Miulle jäi vaa tuo pikkunen tuos etualal, se on siit isost liinast se toine ruusu, tää on sit se toine.



Kiitoksii teil taas kommenteist, mukava tietää jotta toisillekkii tulloo välist sitä sutta ja sekuntaa.

Nii ja huomasin jotta uus lukijakkii on tult joukkoo, tervetulloo nallemamma:)

maanantai 27. tammikuuta 2014

Ruostunut syvän..

Oikee mukavaa alkanutta viikkoo vaa kaikil, pakkasetkii ne lauhtuut ihan siedettävii lukemii, lunta sattaa ja polvee pakottaa iha hitoksee, mutta mitäpä siint, miel on ilone ko mikä, ko sain vihdoinkii koristeltuu ikämiehen miulle jo syksyl leikkaamat ruostuneet syvämmet.



Toine sai vaa koristukseks kankaise pionin kukkase, eikä tuo muuta tarviikkaa.


Tään paikka on miun lipaston pääl ikonien ees, muistuttamas elämän  kauneuvest ja siint ettei mikkää ja kukkaa oo täs maailmas ruma ja arvoton.
Toisee neuloin papernarust vähä taustaa ja lisuketta


Liimasin kuumaliimal kaik toisiisa kii ja ripustin ikkunaa roikkumaa.


Valo tullee ihanast tuost neulotust  läp. Mie toivon vaa jotta liimaus pittää eikä syvän tipaha lattiille, siit saattas tulla sanomissii, jos lattiisee tulis lommoi.

Kiitoksii teil taas mukavist kommenteist niit on ain nii mukava lukkee.

Idean ruostuneisii syvämmii nappasin Ruusu-Liisalt ja käykääpä kassomas tuon vanhanrouvan mobilee tuolt Zakuska pöydästä.


lauantai 25. elokuuta 2012

Kukka pallo

Lauantai ehtoon iloks, väkertelin ikiviuhkoist ,siemenkodist ja siankärsämöist  kuistille kukkapallon.


Teko ohjeet on ihan helpot, tarvitaa oassispallo jonka läp työnnetää rautalanka,


toisee päähä laitetaa jonkiinlainen toppar, vaikkapa pien oksan palanen

 

ja toisee kiepautettaa ripustamist varte lenkki.

Sit aletaa vaa tökkimää kukkasii ,ihan oman maun mukkaa.


Ko kukat alkaat kerätä pöllyy ja kyllööttämmää nii ne voip ottaa pois ja tehä tyhjää palloo, vaik käpylöist, tai kuusenhavuist joulusen pallon.

Iloist lauantai iltaa.