Ennen ja nyt

Oikee, oikee mukavaa tätä päivää teil kaikil ja kiitoksii ihanist kommenteist, jotta tek hyvää niije lukemine, ja uusiikii kommentein jättäjii ol joukos, kiitos teillekii,.

Niihää tää elämä männöö jotta välist ollaa siel murhee montus ja välist vuorehuipul, mie oon nyt jossai siin puoles välis.  Nää miun elämän kippeet assiit nousoot ain välist nii vahvast mielee jotta ne lamauttaa iha tyysti, ja ne on vaa pakko ain käyvä läp.
Mut sit männnää asiaa.

Kästyöt on elleekii levällää ko ne kuuluisat Jokisen evväät, ollaa ikämiehen kans möyritty puutarhas.
Tarkotus on elleenkii tehä siit miulle hellpohoitoin.
Mut tuol viidakos työskentelemine on aika hankalaa, sitä ko ei sillo aikoinaa tajunt jotta kasvit kasvaa isoks.

Kymmene vuotta sitte tehtii oikee nätti kivikkopenkki, siel on seppelvarpui, kääpiövuorimäntyi ja kaikenlaisii koristuksii. Eiks vaa ookkii nättii tuo sorapinta

Mut nyt tilanne on sit tää

ja tää

tuonne ei oikee sekkaa mahu. Mite ihmees nuo vuorimännytkii on tuollasii vaik joka kesä leikkaan nuo vuosikasvaimet keskelt poikki.
Ne pienet nätit seppelvarvutkii on tälläsii jumalattomii puskii. Nuo ikämies leikkaa joka kolmas vuos iha alas muute mistää ei tuu mittää.

kukkapenkitkii alkaat olla kaik tälläsii

Kukat leviit ominee ja poissa on selkee järjestys, pakko on nostaa käjet pystyy ja myöntää jotta tää taistelu on hävitty.
Toki tuollasis viidakois ei rikkakasvit oikee viihy, paitsi se mei pihan vitsaus se toiste rakastama kielo.
Sillo ko pihhaa tehtii ni olevinnaa myö kitkettii kaik kielot poi, mut paskanmarjat, anteeks ko noijun, mut nyt niit kieloi on joka paikas ja taas myö kaivetaa ja kitketää.

Tätä se on elämäkkii yhtä rikkakasvein kitkemist.

Ai nii mie lupasin näyttää niit värjättyi lankoi, täs kaks vyyhtii revonpavul värjättyy keltast.

Tänä kesään värjyykset jää nyt vähä sivvuu, tuon pihamaan takkii.

Nähhää taas viiko pääst ja jatketaa juttuu pihamaast ja muustkii.